”En ole itse tehnyt omalle perheelleni enää aikoihin porkkana- tai lanttulaatikoita”, kertoo Kruunu Herkun keittiöpäällikkö Mikko Viitanen.
Moi Mikko! Miltä vuoden 2021 joulukauden herkut näyttävät keittiöpäällikön näkökulmasta?
Kyllä painotus menee aika lailla perinteisiin ruokiin. Laatikoista ainakin porkkana, lanttu ja peruna. Lihoista joko perinteinen kinkku tai porsaanliha, tai kalkkuna ja siipikarja – erilaiset kalat kuuluvat ehdottomasti jouluherkkuihin. Unohtamatta tietenkään rosollia, metsäsienisalaattia ja Waldorfin salaattia.
Mitä joulupöydästäsi ei ikinä löydy?
En ole lipeäkalan ystävä. Olen sitä kyllä monet kerrat tehnyt.
Minkä jouluperinteen muuttaisit, jos voisit?
Ikä on tuonut mukanaan rauhallisuutta joulutohinaan. Nykyään arvostan sitä, että on muutama päivä aikaa rauhoittua ihan vain kotona olemiseen ja läheisten näkemiseen.
Miten huomioida ruokahävikki jouluna?
Ruokien lukumäärä ruokapöydissä on noussut verrattuna siihen, mitä se oli 20 vuotta sitten. Vaikka ruokia on määrällisesti enemmän, niitä myös tehdään yhä vähemmän itse. Ihminen ei määräänsä enemmän pysty syömään, ja siksi suosittelen valitsemaan valmiita ruokia, jolloin valmistushävikki pienenee. Olen itsekin suosiolla siirtynyt ostamaan esimerkiksi joululaatikot valmiina, näihin löytyy jo niin hyvät valmiit vaihtoehdot kauppojen hyllyillä.
Miten kokkina tuunaisit ylijääneitä jouluruokia?
Jos hävikkiä jää, lanttulaatikosta voi esimerkiksi tehdä juureslaatikon. Tai sitä voi sekoittaa perunamuusin joukkoon, jolloin muusiin saa mukavasti lantun tuomaa makeutta.
Ylimääräisestä kinkusta tai kalkkunasta voi äkkiä pyöräyttää pyttipannun tai lisätä pastakastikkeen sekaan. Kannattaa tietysti myös miettiä, voisiko määrää korvata laadulla ja mieluummin ostaa vähemmän ja parempaa.
Kruunu Herkun laatikot löydät annospakattuina sekä hyvin varustelluilta palvelutiskeiltä.
Laatikkomme ovat vegaanisia eli maidottomina sopivat loistavasti erilaisille ruokavalioille. Voit myös hyödyntää joululaatikoidemme pakkaukset ja käyttää niitä uudelleen, sillä ne sopivat myös uuniin.