Kurkkaus Juvan keittiön kulisseihin

Pääsisimme helpommallakin, mutta emme halua tinkiä ruoan laadusta.

Mitä keittiöön kuuluu?

Kiitos hyvää! Täällä me teemme ruokaa kahdessa vuorossa, perinteisillä valmistustavoilla. Kruunu Herkulle on tärkeä arvo mennä kaikessa maku edellä, siksi myös pihvit paistetaan perinteisellä valurautapannulla.

Ja kyllähän ylivoimaisesti paras maku saadaan, kun pihvi paistetaan pannulla aidossa voissa ja kypsennetään hitaasti loppuun asti. Se takaa hyvän maun Lindströmin pihville ja maksapihville.

Keitä kaikkia Juvan keittiössä työskentelee?

Meillä on noin 50 henkeä keittiössä. On lämpimän ja kylmän keittiön tekijöitä, annostelijoita, pakkaajia ja varastossa lähettämöhenkilöitä. Pakkaaminen on sekin käsityötä, kaikki tarroitetaan ja kapseloidaan käsin. Kyllä siellä pakkaajat pistävät sellaiseen tahtiin, että ammattiosaaminen ja ammattiylpeys paistavat tekemisessä.

Kruunu Herkkulaiset ottavat aina vastuun omasta tekemisestä. Kouliintuneella ja ammattitaitoisella väellä on takana pitkä työsuhde, samat taiturit ovat olleet töissä täällä koko Kruunu Herkun historian ajan. Tämä takaa tasaisen ja korkean laadun kaikessa tekemisessä.

Kun vaikkapa pinaattilettuja paistetaan, on hienoa nähdä, miten kauha liikkuu taidokkaasti ja täpläinen taikina alkaa kauniisti paistumaan pitsireunaisiksi letuiksi.

Kruunu Herkku pinaatti

 

Mikä merkitys raaka-aineilla on?

Raaka-aineiden tuoreus on erittäin tärkeää. Meillä esimerkiksi perunat tulevat Jepualta, jossa on paikallisten viljelijöiden ryhmittymä. Sieltä tulee juuri oikeanlaista pottua, muusiperunaa, josta tehdään päivässä jopa 4000 kg muusia, perinteisellä tavalla padassa pyöritettynä. Helpommalla varmasti pääsisi, jos ostaisi perunan pakastettuna rakeena, mutta mielestämme hyvän perunamuusin salaisuus on laadukkaat perunat, voi, kerma ja suola. Liima- ja kumiperunalla ei ole asiaa meidän keittiössämme.

Kananmunissa suosimme kotimaisia Länsi-Suomesta tulevia vapaan kanan munia. Veijo Wotkin ja Atria toimittavat meille lihat, niiden korkean laadun ja maun takia. Meillä on aina vähän erilaisia tarpeita ja joustavat raaka-aineiden toimittajamme täyttävät tarpeemme mainiosti, lihaa saadaan esimerkiksi tietyllä rasvaprosentilla tai tietyssä koossa.

Kuopiossa on sellainen toimija kuin Tuoreverkko, joka välittää vihanneksia paikallisilta viljelijöiltä. Heiltä tilaamme paljon tuoretavaraa. Tässä lähellä meitä toimii myös paikallinen yritys Mestariviljelijät, joilta tilaamme raaka-aineita. On hieno asia voida tukea sekä edesauttaa työtä ja maanviljelyä Juvalla.

Kruunu Herkun perunamuusi